Sosiaalisen median hyödyntämis suunnitelma
Suunnitelman tavoitteena oli suunnitella miten voidaan hyödyntää sosiaalista mediaa opiskelijoille suunnatun hyvinvointi tapahtuman järjestämisessä ja markkinoinnissa. Mitä erilaisia työkaluja ja alustoja käytetään avuksi ja miten.
Tavoitteena oli järjestää hyvinvointi tapahtuma, joka kannustaa hyvinvointiin ja terveelliseen elämän tyyliin. Opiskelija tapahtumien järjestäminen on tärkeää sillä, ne ovat tapa lisätä ja ylläpitää oppilaitoksen yhteisöllisyyttä ja järjestää opiskelun ulkopuolelle hyvinvointia lisääviä aktiviteetteja. Ne auttavat myös jaksamaan paremmin opintojen parissa.
Tapahtuman järjestämisessä hyödynnettävien alustojen ja keinojen valinta pohjautui kohderyhmään. Kohderyhmänä oli opiskelijat eli suurimmalta osin nuoret aikuiset. Kannattavimmat kanavat kohderyhmän tavoittamiseen olisi Instagram ja Facebook sekä monessa koulussa käytössä oleva viestintä kanava Telegram. Näiden alustojen kautta järjestäjät, että osallistujat pystyvät olemaan vastavuoroisesti yhteydessä ennen tapahtumaa, sen aikana sekä sen jälkeen. Eri kanavien avulla levitetään tietoisuutta tapahtumasta mutta niiden avulla pystytään myös seuraamaan ja mittaamaan markkinoinnin onnistumista.
Kanavat valikoitiin helpon tavoittamisen pohjalta, sekä tietojen välityksen sujuvuuden mukaan. Kaikissa valituilla sosiaalisen median kanavilla tietoa tapahtumasta on helppo päivittää nopeasti ja laajasti jolloin voidaan varmistaa että kaikki osallistujat saavat tuoreetkin tiedot tietoonsa. Facebookissa viestintä ja yleinen informaatio kulkevat kätevästi. Lisäksi tapahtumaan mahdollisen osallistuvien henkilöiden määrää pystytään seuraamaan Facebookista. Facebookissa voidaan luoda oma sivu tapahtumalle jota osallistujat pääsevät seuraamaan ja käyttämään ikään kuin keskustelu foorumina. Tapahtumalle voitaisiin luoda myös oma Instagram sivu. Instagram on suosittu kuvapalvelu varsinkin nuorten keskuudessa, jossa voidaan jakaa visuaalista sisältöä kuvien ja videoiden muodossa. Tämä on loistava tapa visualisoida viestintää sekä antaa kuvaa tapahtuman tunnelmasta ja luonteesta. Aktiivinen julkaiseminen ja sisällöntuotto on paras keino kerätä seuraajia ja tykkääjiä. Myös Instagramissa ihmisillä on mahdollisuus viestitellä järjestäjien kanssa ja kommentoida mielipiteitä ja kysymyksiään.
Kaikki kolme käytettävää sosiaalisen median kanavaa ovat helppo ja nopea ottaa käyttöön sekä oikeilla keinoilla kasvattaa. Alustat ovat kaikille ilmaisia ja avoimia sekä saatavilla. Tämän takia jatkuvuus ja ylläpito on yksinkertaista ja vähän resursseja vievää. Jatkuvuus voidaan varmistaa olemalla aktiivinen ja läsnä sosiaalisessa mediassa tapahtuman aikana että myös sen jälkeenkin. Tämä on varsinkin tärkeää jos tapahtumaa halutaan järjestää myöhemmin uudelleen. Uuden tapahtuman mainostaminen ja markkinointi olisi hyvä aloittaa nopean aikataulun kulutta edellisen tapahtuman loputtua, sillä näin pidetään osallistujien sekä mahdollisten uusien mielenkiinto hereillä.
Turvallisuudesta ja yksityisyydestä tehdään jo tapahtuman suunnittelu vaiheessa riskiarviointi. Riskien minimoimiseksi auttaa tarkka suunnitelma aikatauluista ja tapahtumapaikasta ja mahdollisesta rahaliikenteestä. On myös tiedettävä oikeat vastuu ja yhteyshenkilöt että luvat ja lisenssit.
Kommentit
Lähetä kommentti